Permakulttuuri on ajattelutapa kestävään muutokseen. Tarvitaan lisää tekijöitä, helposti toteutettavia ideoita sekä uudenlaista tutkimusta jotta ajattelu saa ansaitsemansa huomion.

Matokompostin tulevia asukkeja eli tunkiolieroja

Luonto rakentuu lukemattomista osatekijöistä ja eliöiden ekologisista lokeroista, jotka sopivat saumattomasti yhteen. Samantyyliseen tasapainoon ja ravinteiden kiertoon pyritään permakulttuurissa (eng. permanent culture), jonka tavoitteena on ruokaa tehokkaasti tuottava ekosysteemi.

Permakulttuurinen ajattelu lähtee pysähtymisestä ja oman ympäristön seuraamisesta ennen ensimmäistä muutoksen askelta. Termin käyttö on laajentunut 1970-luvun öljykriisin ajoista monitahoiseksi muutosliikkeeksi, jonka piirissä toteutetaan muun muassa vaihtoehtoja länsimaiselle markkinataloudelle.

Vaikka ajattelutavassa on valtavaa muutosvoimaa tuntuu se yhä jäävän liikaa marginaaliin.

Koostin Kääntöpöydällä elokuussa pidetyistä kantaaottavista luennoista googlen avustuksella kolme huomiota permakulttuurin nostamisesta valtavirran tietoisuuteen.

Permakulttuurin eettiset periaatteet

Kestävä kehitys on lähes puhki kulunut termi. Neljä osatekijää eli ekologinen, taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys, ja luonnonvarojen riittävyys myös tuleville sukupolville, on kirjattu YK:n Rion konferenssissa yli 20 vuotta sitten. Kestävyyttä edistetään kansainvälisellä, valtioita sitouttavalla politiikalla.

Permakulttuuri lähestyy kestävyyttä toisesta näkökulmasta: yksilöstä yhteisöihin. Permakulttuurin mukaan elävät ihmiset ottavat kestävän kulttuurin tuottamisen omiin käsiinsä. Ajattelun kolme eettistä ohjenuoraa ovat

  • People Care: Huolenpito ihmisistä mm. yhteisöllisyyden avulla
  • Earth Care: Elinympäristön kestokyvyn huomioiminen
  • Fare Share: Kohtuullisuus ja resurssien oikeudenmukainen jako

Permakulttuurin voikin ajatella olevan kestävän kehityksen vaativampi pikkusisko.

Kaupunkiviljelykoulun oppitunnilla

Käytännön tekoja

Kuullessani termin permakulttuuri ensi kertaa keväällä 2012 innostuin isosti. Kuten Riikka Kaihovaara kirjoittaa, koko tämänhetkinen teollinen ruoantuotantomme on täysin riippuvainen öljystä ja tulee romahtamaan. Nyt oli tarjolla pitkästä aikaa joitain konkreettisia välineitä globaalien ongelmien ratkaisuksi.

Kääntöpöydän Dodo-keittiössä 15.8. puhunut Rakesh Rootsman Rak painotti permakulttuurin olevan ennen kaikkea ajatteluprosessi, jossa rakennetaan kestävää kulttuuria samalla vanhaa käyttökelpoista säilyttäen. Yksi permakulttuurin sovellus on Transition towns: aktiiviset asukkaat muuttavat helpolla tapaa omaa kaupunkiaan paremmaksi paikaksi elää. Rakin puheista jäi vahvinten mieleen käytännön puutarhasuunnittelua kuvaava lause Kuvittele olevasi se kasvi.

Rak puhui paljon omasta henkilöhistoriastaan ja polustaan permakulttuurin lähettilääksi. Syntyi pieni epäilyksen siemenen, johon hain myöhemmin tukea internetistä: Klassisessa viljelymenetelmiä tehostavassa permakulttuurissa opettaminen tuntuu olevan pääroolissa, ammattiviljelijöitä on vähän. Ylhäältä alaspäin annattava tieto ylläpitää valtasuhteita eikä oppi siirry käytäntöön.

Permakulttuurin ensimmäinen haaste:

  • Tiedonjaossa yllettävä legendajohtajuuden ohitse ja koulutusbuumista toimintaan.
  • Välineiksi Google ja ryhmäajattelu.

Madot muuttavat maailmaa

Käytännönläheisemmin permakultturista puhui Dodo-keittiössä Joshua Finch, jonka mukaan matokompostointi on kaupunkioloihin soveltuva keino toteuttaa permakulttuuria.

Tunkiolierojen käyttö on kerrostaloasujan helppoa kierrätystä, jossa biojätteiden ravinteet jäävät omaan käyttöön. Matojen tarpeet ovat yksinkertaisia: oma koti (esim. kannellinen muoviämpäri), ruokaa kerran viikossa, pimeyttä, happea, huonelämpötila ja sopiva kosteus.

Finchin vinkit matojen hoitoon:

  • Sanomalehtisuikaleet ovat hyvää lisäainetta. Niitä kannattaa ensin liottaa vedessä 15 minuuttia ja tämän jälkeen puristaa kuivaksi ennen kompostipurkkiin laittoa.
  • Komposti ei oikein toimiessaan haise, mutta mahdolliset ongelmat saa usein ratkaistua kuiviketta lisäämällä.
  • Jos haluaa syöttää madoille banaaninkuoria, kannattaa ne pakastaa ennen kompostiin laittoa, jotta banaanikärpäset eivät valloita kompostia.
  • Kompostiteetä eli todella ravinnerikasta lannoitusnestettä voi valmistaa liottamalla valmista kompostimassaa vedessä sukkahousuista tehdyssä pussissa ja hapettamalla neste tämän jälkeen.

Permakulttuurin toinen haaste:

  • Tarvitaan helppoja käytännön tapoja olla kestävä. Ja matoja kaikille halukkaille.

Yksilöiden ja yhteisöjen voima

Permakulttuurille on kaupunkioloissa Anton Nordqvistin mukaan selkeä tilaus. Koulu- pop up festivaalin (24.8.) oppitunnilla hän puhui permakulttuurin edistämiseen liittyen kahdesta aiheesta.

A: Mitä voi itse tehdä?

  • Ihmetellä ja analysoida omien kulutustottumustensa kestävyyttä: mitä tekijää muuttamalla on suurin vaikutus ja mikä on helpoin tapa saavuttaa muutos.
  • Ekotiimit, keskustelu ja kokemusten vaihto samanhenkisten ihmisten kanssa. Yhteisöt jäävät eloon, kun bensa kallistuu ja kriisiytyvät pankit ovat historiaa.

B: Monitahoinen syötävä maisema

Nordqvistin mielestä hyöty- eli syötävä maisema on permakulttuurin ydin.

  • Se on yhtä aikaa esteettinen, virkistävä, pitää elossa yhteisöllisyyttä ja ruoan tuotannon kautta itse elämää.
  • Näin rakennettu kaupunkimaisema kokoaa permakulttuurille ominaisesti mahdollisimman monta toimintoa samaan pakettiin.
  • Asukkaat voivat toteuttaa sitä ikkunalaudoilla, parvekkeilla, yhteisöviljelmillä.
  • Vähitellen tapahtuu siirtymää kuluttajista tuottajiksi.
  • Syötävä maisema on keino turvata lähipiirinsä tarpeet. Tiiviit yhteisöt ja vuorovaikutus on vahva resurssi.
  • Jos ei voi itse viljellä, voi sitoutua tukemaan eettistä ruokaa.

Karri Takkon oppitunnilla permakulttuurille ominainen osallistavuus oli keskeistä. Perusteita käytiin aktiivisesti läpi keskustelun ja havainnoinnin menetelmillä. Eettiset periaatteet ja permakulttuurin mahdollisuudet avautuivat itselleni huomattavasti aiempaa paremmin.

Molempien Koulu-opettajien puheista välittyi vahva positiivisuus ja into muuttaa maailmaa. Itse halusin löytää innostusta tukevaa tutkittua tietoa, ja kohtasin taas haasteen: sitä on vähän. Stereotyyppisesti permakulturistit ovat intuitiivisia tekijöitä ja kokijoita, eivät tutkijoita. Ideologia viehättää eniten ns. marginaali-tyyppejä ja tämä syö uskottavuutta suuren yleisön ja päättäjien silmissä.

Permakulttuuri on myös niin kokonaisvaltaista, että siihen on haastavaa minkään tieteenalan tarttua. Tieteen kyvyn selittää permakulttuuria voi myös kyseenalaistaa. Kokonaisvaltaisuudella viedään muutosta eteenpäin.

Permakulttuurin kolmas haaste:

  • Kuluttajien ja kaupunkilaisten aktivoituminen on keskeinen osa permakulttuurin liikehdintää. Kokeilujen tuottaman innon suhde tutkimukseen tulisi ymmärtää vahvuutena. On otettava myös tutkimuskeinot käyttöön.

Kääntöpöytä on kestävän kaupunkiviljelyn testilaboratorio

Kääntöpöytää voi katsella permakulttuuristen lasien läpi. Se on toimiva esimerkki, jossa pääsee ideoimaan, vertaisoppimaan ja kerryttämään multaa sormiinsa. Kääntöpöydällä Pasilassa asuvien mehiläisten keräämä hunaja, aurinkovoimalla automatisoitu kasvihuoneen kastelujärjestelmä ja tavoite kierrättää kuivakäymälän ravinteet takaisin viljelykiertoon voidaan niputtaa permakulttuurisen elämäntavan alle. Asioiden termityksellä ei kuitenkaan ole loppupeleissä merkitystä, toiminta ja muutos ratkaisevat.

Kaupungeissa asuvilla ihmisillä on valtavaa potentiaalia muuttaa ympäristöään haluamaansa suuntaan. Odotellessa viljelyparadigman permakulttuurista muutosta voi jo omalla toiminnallaan pelastaa ainakin lähiympäristöään ja -tulevaisuutta.


Lisätietoa:

Tervetuloa mukaan Kääntöpöydän meininkeihin!

Katja Seppinen

Kirjoittaja on Kääntöpöydän aktiivi, jonka sydän lämpenee lieroille.

Share →

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


*