Penkkejä, penkkejä, penkkejä…

Viikonlopun aikana nikkaroitiin Kääntöpöydän kahvilan penkkejä ja pöytiä Eero Yli-Vakkurin vetämässä työpajassa. Näppärät ja – tai vähemmän näppärät, mutta innokkaat – talkoolaiset valmistivat Eeron ohjeistuksella penkkejä, joiden malli oli napattu veturitallien seinänvierustalla vuosia säitä uhmanneelta penkkivanhukselta. Talkooväli ahkeroi lauantaina kulmasaha, hiomakone ja vasara heiluen huolimatta hyytävästä tuulesta ja sateesta.

Sunnuntaina tuntui kuin kevät olisi päättänyt saapua kertaheitolla Kääntöpöydälle. Työpaja jatkui auringonpaisteessa ja penkkejä tuntui valmistuvan tuplasti nopeammin kuin edellisenä päivänä. Tähän saattoi tosin vaikuttaa se, että ahkerimmat talkoolaiset olivat edeltävänä iltana tehneet esivalmisteluja räntäsateesta välittämättä.

Janne Länsipuro oli sunnuntaina taas paikalla jakamassa viljelyneuvoja kääntöpöytäläisille. Upouuteen kasvihuoneeseen päästiin istuttamaan taimia ja sisälle pystytettiin viljelytelineitä. Kasvihuoneen ensimmäisen viljelylaarinkin seuraksi valmistui uusia laareja – kohta kasvihuone näyttää valmiilta myös sisältä! Ja hyvä niin, sillä jäljellä on enää viikko h-hetkeen eli Kääntöpöydän avajaisiin.

Tämän kirjasi Iiris.