Mehiläiset saapuivat Kääntöpöydälle

Kuningatar mehiläiskansansa ympäröimänä (valkoinen maalipiste selässä)

Kääntöpöydän viereiseen kolmen puun metsikköön asetettiin huhtikuun viimeisinä päivinä laatikollinen mehiläisiä. Heimo Varosen kasvattama mehiläisyhdyskunta on lauhkeaa italialaista rotua (apis mellifera ligustica). Keväällä laatikossa on noin 10 000 mehiläistä mutta kesän myötä lukumäärä kasvaa kymmeniin tuhansiin. Mehiläiset lähtevät lennolleen metsiköstä keskuspuiston suuntaan eivätkä veturitallien väki todennäköisesti tule olemaan tekemisissä yhdenkään pörriäisen kanssa. Mehiläisten kolmen kilometrin lentosäteen sisäpuolella ovat keskuspuiston metsät, veturitien lehmukset ja Alppipuiston kukat. Puhumattakaan lähialueiden kukkaistutuksista. Kaikki tarjoavat torjunta-aineetonta mettä hunajan valmistukseen. Loppukesällä päästään siis maistamaan ensimmäistä kertaa Kääntöpöytä-hunajaa.

Dodo järjesti lauantaina 5. toukokuuta kaupunkimehiläistapahtuman Goethe-instituutin kanssa. Hampurissa kaupungin keskustassa jo vuosia mehiläisiä tarhannut Georg Petrausch kertoi mehiläishoidon erikoisuuksista suurkaupunkiympäristössä. Petrausch esitteli myös kaupungissa tuotetun hunajan puhtausanalyysejä. Haitta-aineita (raskasmetalleja tai PAH-yhdisteitä) ei joko löytynyt ollenkaan tai hyvin pieniä määriä verrattuna sallittuihin rajoihin. Jotta 70 kiloisen henkilön viikoittainen lyijynsaantiraja ylittyisi, olisi Hampurilaista kaupunkihunajaa syötävä noin 90 kiloa viikossa. Jarmo Korhonen piti tilaisuudessa esitelmän, jossa käsiteltiin kaupunkimehiläishoidon erityispiirteitä Suomessa.

Luentojen jälkeen siirryimme Kääntöpöydälle tekemään tupatarkastusta uuteen mehiläispesään. Pesässä kävi kuhina auringon tultua esiin ja mehiläisiä saapui siitepölyhousuineen keruulennolta loppumattomana virtana. Kaunis kuningatarkin bongattiin munintapuuhista ja ruokaa näytti olevan vielä runsaasti jäljellä, joten pesässä pärjäillään varmaan vielä hyvin siihen saakka kunnes mettä on runsaasti saatavilla. Lisää kuulumisia pesästä myöhemmin. Yritämme myös ilmoittaa (lyhyellä varoitusajalla) tulevista hoitotoimenpiteistä siten, että 1–2 kiinnostunutta voi tulla seuraamaan mehiläispuuhia.

Blogin kirjasi Lasse.