Puukalusteiden viimeistelyä ja jatkuvia rakennuspuuhia

Kääntöpöydän jo paljon käytössä olleet ja kehuja saaneet kalusteet ovat taas työn alla. Syynä tähän ovat säät, jotka ovat vihdoin sallineet puukalusteiden öljyämisen aloittamisen. Kääntöpöytä kiittää suomalaista ekologisten maalien ja pinnoitusmateriaalien valmistajaa Uulaa, jonka asiantuntevalla avulla valittiin erikoispuuöljy kalusteiden suojaamiseen. Öljy sekä suojaa puuta, että tuo esiin puun syyt – kierrätyspuuna hankittu raakalauta tosin vaatii aikalailla hiomista ja siinäkin on vielä vähän työstettävää…

Pöytälevyinä toimivat vanhat puiset kellarinovet, jotka aiotaan vielä lakata suojaksi sateelta ja kosteudelta. Yksi pöytälevy päätyi myös kahvilan menu-tauluksi ja samaista ovea numeroineen (45) pidetään erityisenä silmäteränä: ovia hakiessa lavan reunalla kävi eräs vanha rouva toteamassa ovi 45:n olleen hänen kellarinovensa.

Kasvihuoneen eteläpääty rakentuu pikkuhiljaa kohti ”parveketta”, lattiaksi päätyi Jaskan ja Päivin pari vuotta sitten rakentaman vajan seinät ja roskalavalta löydetyt puutrallit. Palapeli on hieno ja rakentuu pian valmiiksi ja sitä täydentää pian vihertävät kasvitkin. Riippumatostakin on haaveiltu, mutta se toteutunee ”monttuun”.

Ensi viikonloppuna (2.–3.6.) rakennetaan Kääntöpöydälle saviuuni, jossa paistetaan ensimmäisiä omalla sadolla täytettyjä pitsoja heti kun uunin on maltettu vaan antaa kuivua!