Kääntöpöytää kattamassa

Kun kuusimetrisiä siperian lehtikuusipalkkeja nostettiin ratapihalle tuli tunne, että tästä tämä vihdoin oikeasti alkaa! Jan ja Maxim, Treeform Oy:n puusepät Rovaniemeltä ovat nyt rakentaneet kasvihuonetta apukäsien kanssa 13 päivää ja tänään maanantaina kasvihuone alkaa olemaan pitkälti pystyssä.

Kääntöpöytää on hahmoteltu ja suunniteltu jo noin puolitoista vuotta. Kuukausiin mahtuu lukuisia tehokkaita ja vähän lepsumpiakin tapaamisia, eri materiaalien roudauksia, talkoita, yhteistyötapaamisia ja ideointeja. Projekti on kirkastunut edetessään ja kun Kääntöpöytä avataan huhtikuussa (virallisesti 21.4.) on paljon takana, mutta vielä enemmän edessä. Paikka tulee elämään koko kasvukauden ja kasvamaan erilaisin lisäosin: esimerkiksi mehiläispesä, saviuuni ja erilaisia viljelyvirityksiä. Kääntöpöytä on alusta asti muotoutunut sen mukaan, ketä projektissa on mukana – ja monet päätöksistä on odottanut vain asioiden loksahtamista kohdalleen.


Löydettyämme puusepät yhteisen tutun kautta saimme kasvihuoneelle oikean suunnan: unohdetaan alumiinit – rungossa käytettäisiin siperian lehtikuusta, joka on käytännössä “ikuista” eikä haparoidu kosteassakaan tilassa. Koko kasvihuone on suunniteltu siten, että se on helposti purettavissa ja kaikki materiaalit on käytettävissä uudelleen, pultteja myöten. Kasvihuoneen rakentaminen on projektin isoimpia päätöksiä ja suurin investointi rahallisesti. Kasvihuone pidentää Kääntöpöydän kasvukautta ja käyttöaikaa, esimerkiksi lokakuussa aiomme kattaa kasvihuoneeseen illallispöydät ja tapaamistilan.

Muuten rakentamisessa, kuten kalusteissa ja viljelylaareissa, pyritään hyödyntämään ilmaisia ja kierrätettyjä materiaaleja niin pitkälle kuin mahdollista. Materiaalin haalimisverkostosto onkin kumuloitunut matkan varrella – kiitos esimerkiksi Voima-lehden kuormalavat, Purjebagien ylijäämäpurjeet, Kiasman ylijäämäkennolevyt, Koivukylän rautatiesiltatyömaan jämäpuut, erään hylätyn kasvihuoneen muoviruukut… Viimeisin huhu kertoo, että eräällä Veturitalleilla toimivalla elokuvaohjaajalla on lahjoittaa iso läjä kippoja ja kuppeja, joita voisimme hyödyntää kahvilassa…

Kirjasi
Päivi

ps. lisää kuvia täällä